Siirry suoraan sisältöön

Startup-yritykset ONIT Sport ja Neuwo ovat saaneet konkreettista hyötyä työstä, jota Jyväskylässä tehdään yritysten eteen. Näiden kahden startupin matka systemaattiseen rahoitusten hakemiseen ja kansainvälistymiseen käynnistyi sijoittajasparrausohjelma International Venture Academyn (IVA) myötä. IVAssa syntyi myös kipinä yhteistyölle, josta hyötyvät molemmat.

ONIT Sportin toimitusjohtaja Laura Andelin ja Neuwon toimitusjohtaja Johannes Harju tutustuivat toisiinsa nelipäiväisen IVAn aikana. ONIT Sport tuottaa urheilijoiden psyykkisen valmennuksen palveluita sekä kehittää digitaalisia valmennustyökaluja, joiden avulla voidaan kerätä laadukasta dataa ja hyödyntää AI:ta. Neuwo puolestaan tuottaa verkkosisältöjen tekoälypohjaista luokittelua ja analysointia, mikä mahdollistaa esimerkiksi digimainonnan kohdentamisen ilman kolmannen osapuolen evästedataa.

Andelin kertoo, että IVA-viikolla oli luontevaa sparrailla yhdessä Harjun kanssa, ja pian he huomasivat, että voisivat yhdistää voimansa myös liiketoiminnassaan. ONIT Sportin käyttämän datan määrä oli kasvamassa niin valtavaksi, että sen käsittelyyn tarvittiin tehokas, modernia tekoälyä hyödyntävä ratkaisu. ONITin Skills-mobiilisovelluksessa urheilijat sekä muut käyttäjäryhmät vastaavat yhteensä tuhansiin kysymyksiin vuoden aikana. Andelin on nyt skaalaamassa palvelua kansainvälisille markkinoille, mikä tarkoittaa hurjaa kasvua datan määrässä.

- Neuwon teknologia luokittelee dataa nopeasti ja tarkasti ja sopii meidän tarpeisiimme tässä vaiheessa erinomaisesti, Andelin kertoo.

Yhteistyötä tehdään myös syöttämällä potentiaalisia asiakkaita toiselle. Juuri nyt Neuwo on kansainvälistymässä Itävallan markkinoille, ja tahtoo auttaa muita startup-yrityksiä seuraamaan perässä.

- Jos Johannes onnistuu Itävallassa, iloitsemme siitä yhdessä. Tiedän, että jos hänelle aukeaa ovi siellä, hän pitää ovea auki myös meille. Ja me puolestamme teemme saman esimerkiksi urheilusektorilla, jossa käsitellään paljon dataa ja jossa on selkeä tarve Neuwon tuottamille palveluille, Andelin sanoo.

IVA ponnahduslautana rahoitusten hakemiseen

Neuwo on Harjun ensimmäinen yritys, jolla on kansainvälistä potentiaalia ja johon hän hakee ulkopuolista rahoitusta. Tähän Harju kokee saaneensa hurjasti hyötyä IVAsta ja sitä seuranneesta Business Rallysta.

- IVAssa rakensimme kunnollisen sijoittajadeckin ja sain paljon apua siihen, miten pitchataan. Myös rahoituksen hakemiseen tuli rakennetta ja pohdimme tarkasti, millaista sijoittajaa olemme hakemassa. IVA oli ponnahduslauta sijoitustoiminnan aktivointiin. Aloin olla yhteydessä rahoittajiin, ja nyt yksi VC on tehnyt tarjouksen, Harju kertoo.

Startup-yrittäjyys täyttää päivät, eikä yrittäjällä ole aikaa etsiä neulaa heinäsuovasta kasvuohjelmien ja muiden yritystä hyödyttävien palveluiden suhteen.

- On hyviä ja huonoja kasvuohjelmia. Jyväskylän toiminta poikkeaa monesta muusta siten, että täällä mietitään etukäteen, millaiset yritykset kutsutaan mukaan. Jyväskylän yhteisö yhdistää oikeita ihmisiä, auttaa onnistumaan ja iloitsee menestyksestä, Andelin sanoo.

IVAn jälkeen Andelin ja Harju osallistuivat Jyväskylän elinkeinopalveluiden järjestämälle Bilbaon delegaatiomatkalle keväällä 2024. Bilbaon jälkeen Andelin osallistui myös Madridin ja Sevillan delegaatiomatkoille. Tuloksena oli muun muassa ONIT Sportin ja LALIGAN yhteistyö nuorten urheilijoiden mielen hyvinvoinnin vahvistamiseksi.

- Jyväskylä on positiivinen verkostoitumisen mahdollistaja, joka tökkii eteenpäin olemassa olevien verkostojen avulla, ottaa kädestä kiinni ja vie yhdessä kokeilemaan siipiä kansainvälisille markkinoille, Andelin kuvailee.

Itävallan markkinoita koluava Harju on päässyt vertailemaan, mitkä asiat ovat maiden välillä toisin. Kansainvälistyminen onkin synnyttänyt ajatuksia myös siitä, miten toimintaa Jyväskylässä voisi entisestään kehittää.

- Itävallassa on todella hyvä onboarding-prosessi, ja he jopa etsivät potentiaalisia asiakasyrityksiä valmiiksi. Meilläkin voisi viedä yrityksiä entistä enemmän rahoitusten ja potentiaalisten asiakkaiden pariin, Harju miettii.

Hän kokee, että Jyväskylässä alkaneella yhteistyöllä on ollut merkittävä positiivinen vaikutus sekä Neuwon menestykseen että Neuwon ja ONIT Sportin yhteistyön syntymiseen.

- Nyt, kun meillä alkaa olla varpaat kansainvälisillä markkinoilla, huomaamme, että Suomi on todella pieni maa ja on tärkeää, että teemme yhteistyötä, Andelin komppaa.

Valkea, LTH ja UT (Koord., TKI, DALI, KV)-3