International Venture Academy (IVA) on startupeille suunnattu ohjelma, jonka tavoite on auttaa osallistujia parantamaan omaa valmiuttaan hankkia rahoitusta. Suomessa IVA järjestetään tänä vuonna neljättä kertaa yhteistyössä Hhubin kanssa ja se on nyt suunnattu erityisesti tekoäly-, terveysteknologia- ja kyberturvallisuus-startupeille.
– Palautteiden perusteella käytännönläheisen ja intensiivisen IVA-bootcampin jälkeen yritysten lähtökohdat kansainvälistymiseen ja rahoituksen hakemiseen vahvistuvat huomattavasti, sanoo HHubin projektipäällikkö Nina Rautiainen ja toteaa ohjelman NPS:n olevan 100.
IVAn taustalla on Entrepreneur Avenue -niminen, kolmen kansainvälisen bisnesenkelin yritys, joka järjestää IVA-ohjelmia eri puolilla maailmaa.
– Minua motivoi mahdollisuus myötävaikuttaa yritysten menestyksen luomiseen, toteaa ranskalainen Jean-Louis Brelet, joka on yksi ohjelman valmentajista.
– Emme toki ole itse esimerkiksi terveysteknologia-alan asiantuntijoita, mutta ymmärrämme asioita investoinneista ja kansainvälisestä liiketoiminnasta ja voimme auttaa aloittelevia yrityksiä jakamalla omaa osaamistamme ja vuosikymmenten kokemusta.
Jean-Luis Brelet on yksi International Venture Academyn valmentajista.
Apua ennen siemenrahoitusvaihetta
Tyypillisimmin yritykset osallistuvat ohjelmaan vaiheessa, jossa on ajankohtaista hankkia siemenrahoitusta (seed funding). Rahoituksen hankkimisen eri valmiuksia kehitetään ohjelmassa monipuolisesti. Bisnesideat ja suunnitelmat ruoditaan läpi perinpohjin ja hissipuheet hiotaan kuntoon. Valmentajat haastavat osallistujia kehittymään ja ajattelemaan uusista näkökulmista.
– Mikä innovaatiosi oikeastaan on? Oletko edes oikeassa markkinassa? Minkälainen go-to-market-strategia sinulla on? Pystytkö kertomaan yrityksesi avainluvut kuin vettä vain? Tällaiset asiat täytyy olla itselle kristallinkirkkaat, jos aikoo kyetä vakuuttamaan investoreita, Brelet havainnollistaa.
Neljän päivän bootcampin aikana valmentajat työskentelevät tiiviisti yritysten kanssa jopa kymmentuntisia päiviä.
– Preppaamme ja sparraamme osallistujia kaikin tavoin, jotta he kykenevät vakuuttamaan kotimaisten rahoittajien lisäksi myös ulkomaisia rahoittajia, Brelet sanoo.
Viikon päätteeksi yrittäjät ovat saaneet markkinapositionsa hienosäädettyä, he tietävät millä sanoituksilla heidän kannattaa myydä tuotettaan tai palveluaan ja osaavat sanoittaa yritystarinansa ja liiketoimintamallinsa vakuuttavasti ja innostavasti. Bootcamp huipentuu sen viimeisenä päivänä: viikon opit happotestataan pitchauskilpailussa, johon osallistuu rahoittajia vähintään Suomesta.
Verkostoituminen tärkeää
Brelet katsoo, että verkostojen rakentaminen on yksi IVA-ohjelman parhaista anneista. Osallistujat tutustuvat tietysti toisiinsa ja ohjelman parhaille Brelet valmentajakollegoineen avaa omat verkostonsa: He pääsevät palkinnoksi syksyllä 2023 mukaan kansainväliseen rahoittajatapahtumaan.
– Törmäytämme ihmisiä keskenään sekä ohjelman aikana että sen jälkeen. Ja tietysti osallistujat verkostoituvat keskenään bootcampin aikana, Brelet sanoo.
Kotimarkkinoilla on helppo pärjätä
Yhtenä ohjelman tavoitteena on, että osallistujien mindset on ylipäätään entistä kansainvälisempi. Breletin mukaan monet yritykset pärjäävät hienosti omilla kotimarkkinoillaan, mutta ulkomailla ne saattavat olla aivan eksyksissä, koska ne eivät yksinkertaisesti tiedä, miten bisnestä tehdään ulkomailla.
– Suomessa suomalaisten on helppo pitchata ja myydä suomalaisille, mutta ei tarvitse mennä kuin Ranskaan tai Italiaan, niin dynamiikka on täysin toinen, hän sanoo.
– Kaikkien yritysten täytyy kansainvälistyä, mutta taistelunsa täytyy ja kannattaa valita: Joka paikkaan ei tarvitse mennä, mutta oleellista on tunnistaa itselle suotuisat markkinat. Tärkeintä on ymmärtää, että se, mikä toimii Suomessa ei välttämättä toimi muualla.
Haku on käynnissä 27.4. asti. Lue lisää ohjelmasta ja hae mukaan nyt!