Hyvä kiertää verkostoissa
Globaaleilla ja paikallisella verkostoilla on omat roolinsa
Terveyspeleihin erikoistunut jyväskyläläinen Psyon Games tekee yhteistyötä lääkeyhtiöiden ja maailman suurimpien terveysorganisaatioiden, kuten WHO:n, Unicefin ja Gavin kanssa. Vaikuttaviin tuloksiin pääseminen on vaatinut pitkäjänteisyyttä ja hyvää kansainvälistä ja paikallista yhteistyötä.
Käytännössä globaaleista organisaatioista muodostuu ekosysteemi, jossa jokaisella on merkittävä rooli esimerkiksi vaikeiden tartuntatautien leviämisen ehkäisyssä.
– Olemme hyötyneet valtavasti ekosysteemityöstä, kertoo yrityksen perustaja Olli Rundgren. Yhteistyö esimerkiksi WHO:n kanssa on jatkuvaa – tapaamisia järjestetään kahden viikon välein.
Rundgren muistuttaa, että alana terveysliiketoiminta on konservatiivinen ja riskienhallintaan keskittyvä.
– Vaikka ideasi olisi erinomainen, mutta sitä ei ole tutkittu tai tieteellisesti todistettu, yhteistyöhön pääseminen on vaikeaa niin sijoittajien kuin asiakkaiden suuntaan.
Hyvien referenssien merkitystä uusien ovien avaajana ja kasvun vauhdittajana ei voi vähätellä. Ensimmäisen ison referenssin merkitys on keskeinen.
– Sen jälkeen mitä paremman vipuverkoston pystyt rakentamaan, sitä isompia juttuja pystyt tekemään. Luottamusta vahvistaa, kun toimitetaan se mitä luvataan ja mieluummin vähän yli. Hyvät suhteet ovat vipuvoimaa, Rundgren sanoo.
Vaikka Psyon Games voisi toimia mistä päin maailmaa tahansa, sen kotipaikka on edelleen Jyväskylä. Alan yritysten fyysisenä hubina toimii Digi & Game Center.
– Jyväskylän seudun peliteollisuus on kehittynyt valtavasti. Aktiiviset toimijat, kuten Expa ja Digi & Game Center, tuuppaavat yrityksiä eteenpäin, Rundgren kehuu.
– Jyväskylän vahvuus on myös, että täällä on paljon hyviä osaajia, joihin myös pienillä studioilla on varaa, hän mainitsee
Yliopistolta sysäys verkostoitumiseen
Psyon Gamesin matka yhden miehen ideasta kansainväliseksi terveysvaikuttajaksi – jonka ydintiimiin sekä taustajoukkoihin kuuluu kymmeniä työntekijöitä, neuvonantajia tai sijoittajia – on monen tekijän summa. Rundgrenin pokeriammattilaistausta sekä kiinnostus kemian ja fysiikan lisäksi pelialaan ja terveyteen myötävaikuttivat oleellisesti yrityksen liikeidean syntymiseen.
Ensimmäiset kokemukset monitieteisestä ja organisaatioidenvälisestä yhteistyöstä syntyivät, kun Rundgren sai peliriippuvuutta käsitelleeseen kandityöhönsä ohjaajan THL:ltä. Kemian alan gradun pedagogiseen osuuteen löytyi puolestaan huippuohjausta yliopiston kasvatustieteen laitokselta.
Käänteentekevä hetki oli vuonna 2012, kun Peter Vesterbacka vieraili Jyväskylän yliopiston ICT-päivillä kertomassa Rovion ja Angry Birdsin tarinan ja visioimassa pelialan tulevaisuutta. Esityksestä inspiroituneena Rundgren päätti saman tien perustaa yrityksen.
– Ensimmäinen ajatukseni oli luoda luonnontieteiden “Angry Birds”. Halusin tehdä oppimispelejä, Rundgren taustoittaa.
Hän kehuu yliopiston tapaa tuoda eri alojen ihmisiä kertomaan tarinansa ja tuomaan uudenlaisia näkökulmia ja roolimalleja opiskelijoille.
Kehitettävääkin toki löytyy.
– Erityisesti luonnontieteiden opintoihin kaipaisin mukaan kaupallistamiskoulutusta. Se on ihan keskeinen tapa luoda impactia, uusia tuotteita tai palveluita, jotka vievät maailmaa eteenpäin. Tarvitsemme inspiroivia esimerkkejä ja tiedekuntien ja laitosten välille vahvempaa ristiinpölyttämistä, hän esittää.
Korkeakoulujen ristiinpölytystä edistetään Jyväskylän yliopiston järjestämässä Yrityspäivässä 2.11., voit lukea tapahtumasta lisää täältä.